Ammattitaitoinen henkilökuntamme on valmis toteuttamaan toiveenne apunaan monipuolinen kalusto. Palveluksessanne on kesäaikana 15-20 henkilöä.
Pidämme tärkeänä, että yhteistyökumppanimme luottavat ammattitaitoomme ja erityisosaamiseemme sekä toimitusvarmuuteemme. Luottamuksellisen yhteistyön osoituksena on se, että useat yritykset ovat valinneet vuodesta toiseen palvelumme - jo 60-luvulta lähtien!
|
Teemme jatkuvasti työtä kehittääksemme itseämme ja parantaaksemme laatua entisestään. K-S Puutarha-Avulla on Viherympäristöliitto ry:n sertifioima laatujärjestelmä. Se pohjautuu kansainväliseen ISO 9000 sarjan standardeihin. Laatujärjestelmä ja toiminta on Viherympäristöliiton ja Suomen toimitila- ja rakentajaliiton nimeämän laatulautakunnan valvonnassa. Yritys on ollut vuodesta 1973 lähtien Viheraluerakentajat ry:n jäsen. |
|
Tasavallan presidentti Tarja Halonen on myöntänyt 12.6.2009 Esko Almille puutarhaneuvoksen arvonimen.
Yrityksemme menestyi valtakunnallisessa Vuoden Vihertaitajakisassa. Ammattitaitoisen henkilökuntamme ansiosta voitimme 10.2.2009 Tampereella jaetun Vuoden 2008 Vihertaitajapalkinnon työkohteella Keskisuomalainen Oyj.
Viherympäristöliiton valtakunnallisilla viherpäivillä Tampereella Viheraluerakentajat ry palkitsi kuudessa eri sarjassa Vuoden Vihertaitajia. Vuoden Vihertaitaja-kilpailu on uusi palkinto, jossa nostetaan esille Viheraluerakentajat ry:n jäsenyritysten onnistuneita töitä ympäri Suomea. Kilpailun avulla yhdistys haluaa tuoda esille laadukkaasti toteutettuja monipuolisia kivi- ja viherrakennuskohteita sekä hyvin hoidettuja viheralueita.
Tuomariston perustelut:
”Ylläpito sarjassa tuomaristo painotti erityishuomionsa vaaditun hoitotason ylläpitämiseen. Yhteenvetona kaikista hakemuksista tuomaristo huokaisi pitkään ja totesi kuin yhdestä suusta, että kyllä laadukas viherhoito kannattaa aina. Voittajatyö erottui edukseen kokonaisvaltaisesti siten, että laadukas hoitotyö koski kaikkia alueita tasaisesti. Kohde oli hyvin rakennettu ja hyvällä hoidolla taso oli säilynyt. Pitkä hoitosuhde kertoo tilaajan tyytyväisyydestä ja luottamuksesta urakoitsijaan. Viheralueiden ylläpidon 1.palkinnon saa Keski-Suomen Puutarha-Apu Oy hoitokohteellaan Painotalo Keskisuomalainen Oyj.”
Kodissa tai vapaa-ajan asunnossa teetettävistä pihan peruskorjaustöistä ja pihan hoidosta työn osuus kuuluu kotitalousvähennyksen piiriin. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on 3 000 euroa vuonna 2011. Vähennys on yritykselle maksamasi laskun työn osuudesta 60%.
Kumpikin puoliso voi saada vähennyksinä 3 000 euroa, eli samassa perheessä kotitalousvähennystä voi vuonna 2011 olla yhteensä 6000 euroa. Omavastuu on edelleen 100 euroa. Lisätietoja www.vero.fi
Tunnemme suomalaiset kasvuolosuhteet. Teemme työt sopimuksen mukaan ja kerralla hyvin. Olemme käytössänne kaikissa viherrakentamiseen ja viheralueiden hoitoon liittyvissä tehtävissä!
![]() |
Viheraluerakentajat r.y. Viherrakentamista ja viheralueiden hoitoa ammattimaisesti harjoittavien liikkeiden järjestö |
![]() |
www.puutarhaunelma.fi |
![]() |
Viherympäristöliitto ry Valtakunnallinen viheralan yhdistysten ja järjestöjen keskusliitto |
![]() |
ELCA Eurooppalainen viherrakentajien järjestö EUROPEAN LANDSCAPING CONTRACTORS ASSOCIATION |